Putkisalon Kartano sai Etelä-Savo parhaat -palkinnon tunnustuksena vastuullisesta, laadukkaasta ja eettisestä lihantuotannosta.

Etelä-Savon parhaat -palkinto Putkisalon Kartanolle

Putkisalon Kartano sai Etelä-Savo parhaat -palkinnon tunnustuksena vastuullisesta, laadukkaasta ja eettisestä lihantuotannosta.

Etelä-Savon parhaat -palkinto on tunnustus toiminnasta, joka kohentaa merkittävällä tavalla Etelä-Savon maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa. Maakuntaliitto on myöntänyt Etelä-Savon parhaat -palkintoa jo vuodesta 2011 alkaen. Etelä-Savon parhaat -palkinnon voi saada yritys, yhteisö tai henkilö, joka on osoittanut esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan voi olla palkitsemisen arvoinen.

Vuonna 2021 palkittiin myös ensimmäinen D.O. Saimaa -yritys osana Etelä-Savon parhaita. Putkisalon kartano sai tunnustuksen ensimmäisenä.

Raati perustelee valintaa näin:

Kerisalon saaressa Rantasalmella sijaitseva Putkisalon kartano on esimerkillinen D.O. Saimaa -tuottaja ja yritys. Putkisalossa panostetaan eläinten hyvinvointiin sekä vastuulliseen, laadukkaaseen ja eettiseen lihantuotantoon.

Putkisalon yrittäjät Susanna Nuutinen ja Mikael Westerstråhle ovat esimerkillisen aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti kehittäneet omaa D.O. Saimaa -tuotettaan. Heidän tuottamansa laadukas lampaanliha on muuntunut jalosteiksi ja palvelutuotteiksi, kuten D.O. Saimaa -illallisiksi ja lounaiksi. Lisäksi he ovat kunnioitettavasti tehneet töitä D.O. Saimaa -verkoston vahvistamiseksi ja olleet kiitettävän aktiivisia yhteistyökumppaneita muille D.O. Saimaa -tuottajille ja ravintolaverkostolle.

Kuva: Etelä-Savon parhaat palkittiin 18.11.2021 kauppakeskus Stellassa Mikkelissä järjestetyssä tilaisuudessa.

Lisätietoja: https://www.putkisalo.fi/wp_2020/ https://www.esavo.fi/etela-savon-parhaat-palkinto